Stressiä. Stressiä. Surua. Menkat on myöhässä kolmatta viikkoa ja syön kuin pieni porsas. Äiti sanoo, että olisi kai hyvä käydä lääkärin juttusilla. En halua.

Kerroin eilen Christianille, miksi tulevaisuus pelottaa minua. Vatsaus: huh. Aha kiva kiitti. Tuntuu, että Fabiolle saattaisi olla helpompaa taas raottaa mielenmaisemia, mutta toisaalta en millään haluaisi häntäkään jutuillani vaivata. Siispä pidän kaiken taas omana tietonani.

Onneksi se taas jaksaa piristää jutuillaan.

(jotenkin tässä mielentilassa tulee kuunneltua Evanescecea urakalla...)