Keskiviikko. Tiistai oli kamala. Tai ei kamala, mutta ahdistava. Ärsyttävä. Illalla vasta tosin, töissä oli kivaa. Äitin kanssa vähän kinasteltiin. Tyhmästä asiasta. Haluaisin unohtaa.

Olin töykeä. J:lle. Koska olin väsynyt ja ketutti tuo aiemmin mainitsemani. Nyt harmittaa. Pitää pyytää anteeksi. Hävettää. Hyi hyi, ei saa olla ilkeä.

Ei tunnu keskiviikolta. Elin vielä pari tuntia sitten tiistaissa. Tiliä ei tullut eilen. Tokkopa tulee vähään aikaan kun vasta viikon ollut töissä. Pitää odottaa vielä pari viikkoa. Kyllä minä jaksan.

On taas ollut vähän vaikeaa. Olin niin varma että nyt, nyt minä olen iloinen aina. Ei mikään voi minua lannistaa, ikinä enää en masennu. Mutta. Kuinkas kävikään. Nyt on ollut vähän murheellisempi jakso. En tiedä mikä sen aina laukaisee. Se vain tulee. Hiipii salakavalasti juuri kun sitä vähiten odotan. Iskee, lyö maahan. Saa olon tuntumaan pahalta. Mitättömältä. Kunnes ei enää tunnu miltään. Se, se on pahinta. Eikä kukaan tiedä.

Pitää muistaa pyytää anteeksi J:lta. Miten hän edes jaksaa minua...

So hard to understand an unstable man
But I'm doing all the best I can
To leave this no-where land
Sorrows are easy to hide
In states of mind
Then all of a sudden I'm fine
And everything is allright

The Crash - World Of My Own

Alkoi tuo soida päässä tänään. Outoa.

Hyvää syntymäpäivää, Fabio! <3

Töissä on eräs todella kaunis kukka, mutta en muista sen nimeä. Halusin laittaa sen kuvan tähän, mutta eipä onnistu. Toiste sitten.

PS. Lauri kattelee Salkkareita. On kuulemma koukussa. Ei voi muuta sanoa kuin LOL.