Kummallisen tyytyväinen olo. Ei v*tuta. Yritin eilen Fabiolle vähän mieltäni raottaa, mutta ei poikapolo oikein tainnut tajuta. Hyvä sinänsä, sain painon pois harteiltani ilman, että joku joutuu miettimään puheitani. Loistavaa.

Kävin kaupassa. Kotimatkalla hymyilytti. Mietin sitä. Bussissakin mietin sitä. Ja hymyilin. Sitä vain aina välillä muistaa, miksi toisesta niin kovasti välittikään.

Sisko on tulossa käymään. Olisi nyt vihdosta viimein mahdollisuus päästä Kinnulaan. Lähtö olisi huomenna tai ylihuomenna, tulisin yksin junalla kotiin. Saapa nähdä, olen nimittäin kehittänyt itsellen niinkin eksoottisen taudin kuin kesäflunssa. Damn.

Tähän sopisi nyt aika mielettömän hyvin musiikiksi Adiemus.